HKK-Kuljetus valittiin vuoden kuljetusyritykseksi − 30 vuotta Stora Enson matkassa

Stora Enson Metsän pitkäaikainen yhteistyökumppani, joensuulainen HKK-Kuljetus Oy on valittu Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n vuoden 2019 kuljetusyritykseksi. Palkinto kruunaa yrittäjän merkkivuoden.

Vuoden kuljetusyrittäjän palkinto ojennettiin yhdistyksen vuosikokouksessa Kuopiossa 6.4.2019 ja sen oli vastaanottamassa HKK-kuljetuksen toimitusjohtaja Heikki Kananen. HKK-Kuljetus kuljettaa Stora Enson puita lähinnä Keski-Suomen alueelta Varkauden tehtaille ja junakuljetuksiin.

− Onnittelemme lämpimästi Heikki Kanasta ja hänen luotsaamaansa HKK-Kuljetusta upeasta saavutuksesta. On ilo kulkea samaa matkaa Kanasen kaltaisten kehittyvien yhteistyökumppaneiden kanssa, toteaa Stora Enso Metsän hankintajohtaja Antti Suvinen.

Vuosi 2019 on Kanaselle merkkipaaluja täynnä. On ensinnäkin kulunut 30 vuotta HKK-kuljetuksen perustamisesta, mutta toisekseen Kananen on kuljettanut tasan 40 vuotta puuta Stora Ensolle – ensin tosin isänsä Reino Kanasen kuljetusyrityksessä silloiselle Enso-Gutzeitille. Ja nyt vuorossa oli palkitseminen vuoden kuljetusyrityksenä.

HKK-Kuljetus investoi vastikään uutukaiseen hybridipuutavara-autoon, jonka ansiosta päästöt vähenevät ja kuljettajan työ ratin takana helpottuu. Puut matkaavat kohti tehdasta sujuvammin ja ympäristöystävällisemmin. Kalustosatsaus oli Kanasen tulevaisuudenuskoa konkreettisimmillaan.

− Kyllä autoilijana tärkeintä on se, mitä tuulilasista näkyy. Taustapeiliä ei kannata kauheasti katsella. Aina ei tietenkään mene niin kuin Strömsössä, mutta positiivinen asenne auttaa. Pääasia, että on mukavaa! Tulevaisuuden osalta hienoa on sekin, että seuraava polvi on jo menossa mukana, kun tytär huolehtii yrityksen konttorista ja talousasioista, Heikki Kananen kertoo.

Palkittu yrittäjä sanoo olevansa parhaimmillaan pysyessään poissa konttorilta, huolehtiessaan autoista ja ollessaan välillä itsekin ratin ja penkin välissä.

− Mikään ei ole niin mahtavaa kuin kevätaamu metsässä, kun luonto herää. Sammutan koneet, otan termoksesta kahvit, voin haistaa pihkan tuoksun ja kuulla lintujen laulun. Siitä hetkestä todella nauttii, Kananen kuvailee.