Mobiilipelit pelastavat tylsät hetket töiden lomassa

Kuljetusalalla on tavallista, että toimitusten ja kuljetusten välissä voi olla pitkiäkin taukoja, jolloin on hyvä keksiä jotain tekemistä – ellei sitten kyseessä ole nukkumatauko, jotka kannattaa aina käyttää todellakin unten ottamiseen.

Pahimpia ovat sellaiset tauot, jolloin ei voi oikein lähteä mihinkään kauemmas, vaan on parempi pysytellä työmaalla tai sen läheisyydessä. Koska puhelimet liikkuvat joka paikkaan, on hyvä ladata puhelimeen valmiiksi mobiilipelejä. Mobiilipelit ovat eräiden lähteiden mukaan tulossa suositummaksi kuin tietokonepelit, joten niitä riittää moneen makuun tulevaisuudessakin.

Helpoiten pelejä löytyy esimerkiksi Google Play – ja Apple Store -sovelluskaupoista. Nämä pelit on hyvä ladata jo ennen matkaa siellä missä on hyvät verkkoyhteydet. Varsinkin ulkomailla ajavat ovat varmasti huomanneet, ettei wifi-yhteyksiä ole läheskään jokaisessa paikassa saatavilla. Oman mobiilidatan käyttäminen ei taas välttämättä ole järkevää pelien lataukseen, varsinkin jos siitä joutuu maksamaan ekstraa ulkomailla ollessaan.

Selainpelejä helposti

Ladattavien pelien ohella verkossa on runsaasti niin sanottuja nettipelejä tai selainpelejä, jotka tosiaan vaativat verkkoyhteyden toimiakseen. Nämä nykyiset selainpelit ovat kuitenkin siitä mukavia, että ne ovat niin kevyitä, etteivät ne vie verkkoyhteyttä kovinkaan paljon. Hakusanoilla “HTML5 games” löytyy jo paljon mielenkiintoisia ja nopeasti pelattavia selainpelejä, jotka toimivat vähän heikommallakin WIFI:llä.

HTML5 tarkoittaa tässä tapauksessa verkkosivujen tekemiseen käytettyä tekniikkaa, jonka avulla voidaan pelata pelejä suoraan verkkoselaimen kautta. Erillisiä sovelluksia ei siis tarvita, edes älypuhelimilla ja tableteilla. Parhaimmat pelikehittäjät ovat saaneet luotua tällä tekniikalla jo todella näyttäviäkin pelejä, jotka lähenevät visuaaliselta ilmeeltään jopa muutaman vuoden vanhojen pelikonsolien pelejä.

Yksi suosittu pelaamiseen liittyvä ajanviettotapa on tietenkin rahapelaaminen netissä. Kolikkopelit ja videoslotit ovat suomalaiseenkin makuun tehtyjä verkossa pelattavia rahapelejä, joissa minimipanokset voivat olla alhaisia, ja näin ollen myös aloitteleville pelaajille sopivia. Suurta riskiä ei ole pakko siis ottaa.

Näitä pelejä löytyy suomenkielisiltä nettikasinoilta, jotka ovat siis aivan täysin laillisia pelisivustoja suomalaisille pelaajille. Yhtenä suosittuna houkuttimena niillä on käytössä usein casinon ilmaiskierrokset, joiden avulla uudet pelaajat saavat käyttöönsä maksuttomia pyöräytyksiä. Parhaimmillaan ne ovat oikeasti ilmaista pelaamista, mutta niihin liittyy useimmiten kierrätysvaatimukset tai joitain muita ehtoja, jotka kannattaa lukea ennen pelin aloittamista.

Suomenkieliset nettikasinot ovat useimmiten laillisia suomalaisille, jos niiden omistavien yritysten pelilisenssit ovat Euroopan unionin maassa ja ETA-maassa. Tämä kannattaa tarkistaa myöskin etukäteen.

On mielenkiintoista nähdä, kuinka mobiilipelaaminen tästä vielä kehittyy ja minkälaisia uusia pelejä on tarjolla myös tiellä liikkuville työntekijöille. Nyt jo pelaajat voivat pelata älypuhelimellaan pelejä, jotka ovat tarkoitettu nykyisille pelikonsoleille. Pelejä voidaan myös striimata puhelimelle aivan samaan tapaan, kuin Netflix striimaa elokuvia älypuhelimelle. Näin myös puhelimella käytettäväksi tarkoitetut ajanviettotavat parantuvat ja monipuolistuvat entisestään.

Verkkoyhteydet EU:ssa

Kuten aiemmin mainittiin, ovat verkkoyhteydet usein se pullonkaula, joka estää tai hidastaa puhelimen viihdekäyttöä varsinkin ulkomailla ollessaan. Viime vuosina on kuitenkin tullut asiaa parantavia lakipykäliä EU:n tasolla, joita teleoperaattorit ovat ottaneet käyttöön hinnoissaan ja sopimuksissaan.

Vuonna 2018 (15.6.) voimaan tullut EU-asetus tarkoittaa sitä, että mobiilidatan kohtuukäyttö ei saa saa nostaa puhelinlaskua. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että tiettyyn datarajaan asti teleoperaattorit antoivat tavallisen puhelinlaskun hinnalla surffailla netissä niin paljon kuin haluaa. Rajoina ovat olleet usein joko Pohjoismaat tai sitten EU-maat. Operaattoreilla on edelleen Suomessa lupa periä lisämaksuja.

Tämä poikkeuslupa on saatu Suomen operaattoreille sillä verukkeella, että suomalaiset matkustavat useammin EU-maihin, kuin tapahtuu toisinpäin. Näin myös suomalaiset käyttävät mobiilidataa ulkomailla enemmän, jolloin mobiilidataa tarjoavat ulkomaiset yhteistyöoperaattorit. Ne puolestaan karhuavat suomalaisilta operaattoreilta enemmän lisämaksuja tästä hyvästä.