Scanian uutuus leikkaa polttoainelaskusta kymppitonnin

Polttoaineiden raju hinnannousu koettelee kaikkia autoilijoita, mutta erityisen kovasti se kouraisee raskaan liikenteen kuljetuksia. Perävaunuyhdistelmillä ajavan kuljetusyrityksen polttoainekulut voivat olla jopa kolmasosan kokonaiskustannuksista.

– Dieselin hinta on noussut kuluneen vuoden aikana yli 30 prosenttia ennätyksellisen korkealle tasolle. Tulevaa hintakehitystä on vaikea ennustaa, mutta tuskin energia on ainakaan halpenemassa, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n johtaja Petri Murto huomauttaa.

Kuljetusala tervehtii siksi ilolla teknistä kehitystä, jolla kuorma-autojen polttoaineen kulutusta ja samalla myös hiilidioksidipäästöjä saadaan laskettua.

Tällainen on Scanian kehittämä uusi dieselmoottori, joka kuluttaa polttoainetta kahdeksan prosenttia tavanomaista kuorma-auton moottoria vähemmän.

– Kulutuksen vähenemisellä lähes kymmenesosalla on iso taloudellinen merkitys. Vähänkään suuremmilla ajosuoritteilla puhutaan helposti yli 10 000 euron vuosisäästöstä autoa kohden, Murto arvioi.

Raskas liikenne tarvitsee polttomoottoreita

Sähköautot tekevät tuloaan myös kuljetusliikenteeseen. Muun muassa Scanialla on laaja valikoima sähkökuorma-autoja ja sähköbusseja. Ne soveltuvat lyhyisiin ja keskipitkiin kuljetuksiin etenkin kaupungeissa.

Sen sijaan pitkillä matkoilla ollaan vielä pitkään riippuvaisia polttomoottorilla toimivista kuorma-autoista. Tämä johtuu muun muassa siitä, että akkujen kapasiteetti ei vielä vastaa raskaan liikenteen tarpeita.

– Erityisen suuri merkitys polttomoottorilla varustetuilla kuorma-autoilla on Suomen kaltaisessa maassa, jossa etäisyydet ovat pitkiä ja kuljetettavat massat suuria, Murto muistuttaa.

Vähemmän polttoainetta kuluttavilla uusilla dieselmoottoreilla on iso merkitys myös hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Niiden avulla päästöjä voidaan vähentää välittömästi.

– Päästöjen leikkaaminen on kuljetusalalla merkittävä teema. Keskeinen kysymys on, mitä ala tekee osaltaan liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi.

Lähtökohtana päästöjen vähentäminen

Päästöjen vähentäminen tässä ja nyt oli lähtökohtana myös Scanian uuden dieselmoottorin kehitystyössä.

Kyse on kuusisylinterisestä rivimoottorista, joka poikkeaa huomattavasti kuorma-autojen aiemmista moottoreista. Yksi keskeinen ero on, että sylinterikannessa on yhden sijaan kaksi nokka-akselia. Näin saadaan entistä vahvempi venttiilikoneisto ja parempi kaasujen virtaus.

– Tuloksena on maailman edistyksellisin kuorma-auton moottori, jolla päästään entistä puhtaampaan ja kokonaistaloudelliseen liikenteeseen tehoista tinkimättä, Scanian tuotepäällikkö Ari Hakala sanoo.

Uuden moottorin ohella päästöjä vähentävät muutkin uudistukset voimalinjassa ennen muuta vaihteistossa ja perävälityksessä.

Scanian uusi moottorimallisto kattaa tehoalueen 420–560 hevosvoimaa. Kaikissa teholuokissa voidaan käyttää myös HVO-polttoainetta eli vetykäsiteltyä kasviöljyä.

– Sen avulla voidaan päästä laskennallisesti jopa 90 prosentin päästövähennyksiin, Hakala toteaa.

Vinkki

Kaikkien kuljetukseen liittyvien uutisten ohella on kiva lueskalla myös viihdeuutisia, niistä kerromme Viihdecorner sivustollamme. Cornerista löydät niin kotimaiset uutuudet, kuin festariuutiset ja uudet elokuvat.