Miten jaksaa viikosta toiseen

Matti Esko on laulanut itsensä monen suomalaiseen mieliin rekkamies laulullaan, jossa kerrotaan kuskeista, jotka ajavat suomalaisilla teillä. Suomi on iso maa, jossa on kohtuullisen pitkät välimatkat, ja paljon tavaraa liikkuu teillä – joten Suomessa on myös paljon rekkakuskeja. Ennen ajettiin jopa enemmän kuin nykyään, mutta myös enemmän oman terveyden uhalla ja muiden liikenteessä olijoiden. Nykyään erilaiset työaika- ja ajoaikamääräykset rajoittavat vähän ajamista, mutta kuitenkin kyseessä on rankka ja yksinäinen ammatti, joka vaatii kuskeilta myös itsestään huolehtimista, tai työikä jää odotettua lyhyemmäksi.

Ei siitä omasta hyvinvoinnista ole pakko puhua

Raavaille miehille omasta hyvinvoinnista puhuminen voi olla vaikeata, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö omasta kehostaan ja mielestään voisi kuitenkin huolehtia. Ei siitä tarvitse koko maailmalle kailottaa.

Esimerkiksi erilaiset luontaistuotteet tarjoavat moniakin apuvälineitä sekä kehon että sen mielen jaksamiseen, eikä niiden ottamisessa ole välttämättä niin tärkeätä muistaako joka päivä niitä ottaa. Viime vuosina koko Euroopassa on noussut CBD-tuotteet esille, ja vaikka iso osa trendistä johtuu vain siitä, että CBD-tuotteet ovat peräisin hampusta, niin tosiasia on kuitenkin että nämä tuotteet eivät ole päihdyttäviä tai huumaavia. CBD–tuotteet kuitenkin auttavat käyttäjiä mm. nukahtamaan paremmin ja pärjäämään myös paremmin omien ahdistavien tunteiden kanssa. Koska kyseessä on luotaistuote, eivät monetkaan tuotteiden vaikutuksista ole markkinoinissa käytettäviä, koska niitä ei ole todistettu kliinisillä testeillä, millä taasen kaikki laboratorioiden lääkevalmisteet testataan. Mutta jos CBD-tuotteet kiinnostavat vähääkään, klikkaa tästä ja lue lisää – saatat löytää apua joihinkin omiin ongelmiisi, eikä siitä tarvitse toisille kertoa, jollei itse halua.

Koko elämä ei ole siinä autossa

Vaikka monet kuskeista viettävät suuren osan arjestaa autossaan, ajaen sitä tai huoltaen sitä hallissa, ei se ole koko elämä. On hyvä välillä pysähtyä ja kuunnella omaa kehoaan. Jos et tee sitä, voi käydä hyvinkin niin että ne kaikki rahtarien tarjousannokset ovat kasvattaneet elomassaasi yli kriittisen rahan ja viikonlopun viihdeannokset ovat nostaneet riskin sydän- ja verisuonisairauksiin aivan uudelle tasolle. Niin ei kuitenkaan tarvitse tapahtua, kun tekee pieniä muutoksia omassa elämässä. Ei tarvitse lopettaa hyvien ruokien tai juomien nauttiminen, mutta pitää olla hieman tarkempi mitä ja koska tekee ja syö mitäkin.

Sokeri, suola, alkoholi

Jos et tsekkaa itse asioita, voit huomaamattasi syödä sekä sokeria että suolaa huomattavasti enemmän kuin kehosi oikeasti kestäisi. Todella monessa ruoassa ja varsinkin kaupan valmisruoissa on ns. piilosokeria ja suolaa sekä rasvaa, ja nämä kaikki kertyvät helposti kehoosi. Siksi pitäisi hieman jaksaa lukea tuoteselosteita, jotta tietäisi mitä syömäsi ruoka sisältää. Pienellä vaivalla saat useampia elinvuosia sinne loppupäähän lisää.

Piilosokeri on iso terveysongelma, koska sitä on melkein kaikessa. Petollisinta on, että myös terveellisinä pidetyistä ruuista löytyy piilosokeria. Mietippä sitä että puolen pullon kokis sisältää 21 sokeripalaa, tai perunalastut, ne pilkkoutuvat suussa sokeriksi! Et voi varsinaisesti välttää sokeria, mutta tärkeintä onkin syömisessä sen selkeyttäminen. Syö vain aaminainen, lounas, välipala, illallinen ja iltapala – älä syö niiden päälle välipaloja, annan suun ”levätä”.

Entäs se suola, se tuo makua ruokaan, mutta samalla suolan sisältämä natrium kerryttää nestettä ihonalaiskudokseen, mikä näkyy kehon turvotuksena. Turvotuksen saa katoamaan vähentämällä suolan määrää. Kun suolaa sitten tulee liikaa, se nostaa verenpainetta, joka taasen rasittaa valtimoita ja sydäntä ja voi aiheuttaa jopa sydäninfarktin. Korkea verenpaine kuormittaa myös aivovaltimoa yms. Suolan käyttöäkin kannattaa siis seurata, mutta sitäkään ei voi lopettaa. Kaikessa on hyvä muistaa kohtuus, myös siinä alkoholissa. Ei sitä ole pakko lopettaa kokonaan, mutta käyttää kohtuullisesti eikä välttämättä aina tavoitteena vetää överi kännejä.

Iloitse elämästä älä vain työstä

Tuhansia valvottuja öitä ja viikkoja tiellä, kyllä, mutta sen ohessa on myös koko muu elämä ja perhe, jota ei tarvitse unohtaa vaan löytää tasapaino, joka huomioi sekä työn vaatimukset että muistaa muun perheen, ja sen oman hyvinvoinnin. Yksin ei rekkamiehenkään tarvitse jaksaa.