Scania esittelee ensimmäisen Scania täyssähkökuorma-auton Suomessa maaliskuussa – Mukana myös biokaasukalusto.

Scania

Scanian matka kohti hiilivapaata liikennettä jatkuu. Maaliskuussa Scania Suomi esittelee Scanian sähköautomalliston Suomessa. Scanian Sustanability-kiertueella keskitytään myös muihin vaihtoehtoisiin käyttövoimiin. Mukana kiertueella on myös Scanian tehokkain 410-hevosvoimainen kaasumoottoriversio.

Scania Suomen kestävän kehityksen kiertue kulkee Suomessa 11 paikkakunnalla maaliskuun 8. päivästä alkaen. Kiertueella Scania kumppaneineen kertoo tämän hetken vähäpäästöisen liikenteen mahdollisuuksista ja aamupalaseminaarin aikana myös valotetaan hieman tulevaisuuden näkymiä.

Sähköistyminen ei ammattimaisessa kuljetustoiminnassa synny hetkessä. Latauslaitteet, latausinfrastruktuurin järjestäminen ja sähköisen liikennöinnin suunnittelu on tärkeässä roolissa. Scanian kiertueella aamupalaseminaarissa keskitytään myös näihin sähköistymisen haasteisiin. Aamun seminaariosuudessa latausjärjestelmistä ja latausinfran järjestämisestä kertovat Destia Oy ja Kempower Oyj.

Scanian kaasumoottorit ovat tunnettuja luotettavuudestaan ja sitkeydestään. Biokaasu liikennepolttoaineen on jo tällä hetkellä erittäin tehokas tapa vähentää liikenteen päästöjä. Scania jatkaa kaasumoottorien kehitystyötä osana matkaa kohti hiilineutraalia liikennettä. Kiertueella mukana on myös biokaasukäyttöinen Scanian G410-malli ja aamupalaseminaarissa kaasuasioiden kehityksestä kertoo Gasum Oy.

Scania sähköauto

Scanian Sustainability-kiertueen ohjelma

9:00Tilaisuus alkaa
9:15-9:30Avaussanat – Kohti päästötöntä liikennettä – Olli Heikkinen, Scania Suomi Oy
9:30-10:00Scanian matkassa kohti puhtaampaa liikennettä- Tuotepäällikkö Michael Mannfors, Scania Suomi Oy
10:00-10:45Laturista virtaa – Raskaan kaluston latausjärjestelmäprojekti käytännössä – Destia Oy
10.45-11:30Helposti kohti hiilineutraalia liikennettä – Gasum Oy
11:30-12:00Keskustelua ja kysymyksiä

12:00 – 16:00 Koeajomahdollisuus

Koeajossa:
Scania P25 B4x2NB Täyssähköinen jakeluauto
Scania G410 B6x2*4NB Koukkuvaihtolava-auto kaasumoottorilla

Kiinnostuneilla on mahdollisuus osallistua tilaisuuksiin ilmoittautumalla lähimmälle Scania-myyjälle Suomessa.

Scania Sustainability-kiertueen aikataulu:

PÄIVÄMÄÄRÄPAIKKAKUNTA
8.3. Tiistai 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Eteläkaari 6, LIETO
9.3. Keskiviikko 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Lounatuulentie 2 b, PORI
10.3. Torstai 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Firmantie 6, SEINÄJOKI
11.3. Perjantai 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Kauppakaari 3, KOKKOLA
14.3. Maanantai 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Terminaalitie 2, OULU
15.3. Tiistai 9:00-16:00Scania Suomi Oy (Lounaskahvila Helenan Soppa), Takojantie 17, TOIVALA
16.3. Keskiviikko 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Vihtiäläntie 1, LEPPÄVESI
17.3. Torstai 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Autokeskuksentie 9, PIRKKALA
21.3. Maanantai 9:00-16:00Lahden Messukeskus, Salpausselänkatu 7, LAHTI
22.3. Tiistai 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Myllymäenkatu 8, LAPPEENRANTA
23.3. Keskiviikko 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Muonamiehentie 1, HELSINKI
24.3. Torstai 9:00-16:00Scania Suomi Oy, Muonamiehentie 1, HELSINKI

Lähde: Scania Suomi