
Oma isäni oli ammattikuski koko ikänsä. Armeijasta alkaen ajoi rekkoja ja busseja Suomessa ja Venäjällä ja näki niitä miljoonia kilometrejä työnsä aikana. Hän ei koskaan pitänyt omaa kuntoaan yllä muuten kuin nukkumalla ja ottamalla välillä miestä väkevämpää. Ruokatavatkin olivat oikein normaalin perusmiehen tyyliset, harvoin ja paljon kerralla. Tuloksena oli kohtuullisen iso maha, erilaisia sairauksia ja lopulta sairauksien kautta lähes saappaat jalassa hautaan. Miten sinä pidät omaa kuntoasi yllä, että et päätyisi samaan mihin monet ammattikuskit ovat päätyneet?
Lääkkeitä vai ei?
Lääkkeet auttavat moneen vaivaan, mutta toisaalla monet luonnontuotteetkin auttavat kehomme ja mielemme ongelmissa ja kysymys kuuluukin, otatko mieluummin luonnontuotetta vai laboratoriossa valmistetun täsmätuotteen? Otetaan esimerkiksi Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan viimeisten parin vuoden aikana kauppoihin levinnyt teollisuushampusta valmistettu CBD-öljy. Se on periaatteessa täysin luonnontuote, jonka kerrotaan auttavan moneen kehomme ja päämme ongelmaan ja lue lisää, vaikka tuosta linkistä, mutta niitä tuotteita ei ole merkattu lääkkeiksi? Eikä niitä saa markkinoida suoraan, että ne auttaisivat tiettyyn vaivaan. Tutkimusta on kyllä tehty, mutta varsinainen lääketieteellinen tutkimus maksaa miljoonia, ja samalla isot lääketehtaat haluavat myydä omien laboratorioiden valmisteita – ja siksi luonnontuotteet eivät saa kovinkaan helposti omista tuotteistaan sitä virallista leimaa, että ne toimisivat kuten lääkkeet.
Mihin sitten tarvitaan lääkkeitä? Pitkien ajomatkojen ajaminen aiheuttaa painetta kehossa, varsinkin jos ajoasento on huono. Liian harvoin pidetyt tauot ja huonot ruokailutottumukset myös aiheuttavat rasitusta kehollemme ja saavat useimmiten aikaan ylimääräisiä kiloja. Raskaat päivät vaativat raskaat huvit ja terveydellinen liikunta helposti unohtuu.
Työterveyshuollon ammattilaiset ovat löytäneet selkeät kolme liikenneturvallisuuden kannalta kasvavaa kuskien terveysongelmaa: päihteidenkäyttö, lihavuus ja sokeriaineenvaihdunnan häiriöt sekä heikko fyysinen kunto. Kaikki nämä aiheuttavat myös ongelmia liikenteessä. Mitä sitten voidaan tehdä?
Kuskit tarvitsevat oikeasti järkevää ravitsemusneuvontaa. Huonot elintavat on helppoja ja välillä vaaditaan erityistä huomiota, että kuskit saisivat terveellistä syömistä. Kuskeilta puuttuu tuntemus säännöllisen ateriarytmin tärkeydestä niin työvireyden kuin oman painon hallinnan suhteen. Grilliruoalle löytyy kyllä vaihtoehtoja, jos vain halua on ja nestetasapainoa voi ylläpitää myös terveillä vaihtoehdoilla.
Ruokatavat ja liikunta
Se, että kuskit söisivät terveellisemmin, on jo hyvä tavoite, mutta toisekseen tarvitaan myös liikuntaneuvontaa. Kuljettajille on paljon ylipainoa, sydän- ja verenkiertoelimistön ja liikuntaelinten ongelmia ja varsinkin nämä viimeiset vievät kuskeja ennenaikaiselle eläkkeelle. Työstä selviytyäkseen kuljettajalla ei tarvitse olla mitään urheilijan kestävyyskuntoa, mutta edes normaali kuntotaso olisi hyvä tavalla tai toisella säilyttää. Se tarkoittaa kyky kävellä noin 8 kilometriä tunnissa. Jotta kuski saisi liikuntaa niin pitää muistaa, että jo siivoaminen, rauhallinen kävely ja puutarhatyöt ovat hyvä aloitus. Sitten reippaampi kävely ja mahdollinen kuntosaliharjoittelu ja erilaiset jumpat ja pallopelit olisivat vuorossa. Taukoliikunta on myös hyvä ottaa tavaksi työaikana, eli aina pysähtymistauolla pitää muistaa liikkua ja huolehtia omasta liikkuvuudesta.
Ajoasento
Ajoasennolla on erittäin iso merkitys kuskin hyvinvoinnille. Onko auton penkki laitettu oikeaan asentoon vai tarvitaanko penkin lisäksi joitain muita lisävälineitä, joilla työpaikan ergonomia saadaan paremmaksi, vai pitääkö koko penkki vaihtaa. Pitää kuitenkin muistaa, että kuski istuu sillä penkillä joka päivä monia tunteja ja sen pitää oikeasti toimia kuskia tukien ja työssä auttaen.
Ruotsalainen tutkimus kertoi 2019 että ammattikuskeilla on suurin vaara sairastua tyypin 2 diabetekseen! Kyseessä on siis sokeritauti, aineenvaihduntasairaus, joka ei synny hetkessä. Sen voi saada perinnöllisenäkin ja jo 350 000 suomalaista sairastaa kakkostyypin diabetestä, jonkin arvion mukaan jopa 500 000! Jos sinulla on epäilystäkään sokeritaudista, käy lääkärissä. Jos sinulla on jo todettu diabetes, aloita omien elintapojen parantaminen, ravinnonseuranta, liikkuminen säännöllisesti, lopeta mahdollinen tupakointisi ja selvitä, tarvitsetko lääkehoitoa vai olisiko jopa jokin luonnontuote saatavilla avuksi?
Hoida siis itseäsi kunnolla, jotta voit ajaa vielä monia satoja tuhansia kilometrejä lisää joutumatta jättämään kuskinpaikkaa sairauden vuoksi.