Tuoretta tutkimustietoa raskaan liikenteen kuljettajien toipumisesta onnettomuustilanteen jälkeen

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom oli mukana tutkimusprojektissa, jossa selvitettiin itse aiheutetussa onnettomuudessa osallisena olleiden raskaan liikenteen kuljettajien työssä jaksamista ja tuen tarvetta onnettomuuden jälkeen. 

Itse aiheutettujen, kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien tutkimuksessa on keskitytty aiemmin onnettomuuden aiheuttaneen kuljettajan taustojen selvittämiseen. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien aineiston (vuodet 2011-2016) mukaan Suomessa noin 12 % kaikista kuolemaan johtaneista tieliikenneonnettomuuksista on itse aiheutettuja. Vuosina 2011-2016 tutkijalautakunnat tutkivat vuosittain keskimäärin 253 kuolemaan johtanutta onnettomuutta. 

Tuoreessa Helsingin yliopiston, Liikenneturvan ja Traficomin tekemässä tutkimuksessa haluttiin selvittää onnettomuuskokemuksen vaikutusta itse aiheutetuissa onnettomuuksissa osallisena olleisiin raskaan liikenteen kuljettajiin.  

 ”Raskaan liikenteen kuljettajien on vaikeaa ja usein lähes mahdotonta välttää tahallisesti aiheutettua kolaria. Siksi on tärkeää saada tutkimustietoa siitä, miten kuljettajia voidaan tukea parhaalla mahdollisella tavalla näiden valitettavien onnettomuuksien jälkeen”, sanoo Traficomin johtava asiantuntija Inkeri Parkkari

 Tutkimusta ovat Traficomin lisäksi rahoittaneet Työsuojelurahasto, Helsingin yliopisto ja Onnettomuustietoinstituutti. 

Kuljettajille tarjottava tuki tukee työssä jaksamista 

 Tutkimuksen tulokset osoittavat, että itse aiheutetut onnettomuudet vaikuttavat raskaan liikenteen kuljettajien hyvinvointiin. Kuljettajalle voi onnettomuuden seurauksena aiheutua fyysisten vammojen ja sairauslomien lisäksi myös kuntoutuksen ja psykoterapian tarvetta. Pahimmillaan kuljettaja saattaa jopa joutua vaihtamaan ammattia. 

 ”Kyselytutkimuksesta ja onnettomuustutkinnan tiedoista selvisi, että riittävän tuen tarjoaminen kuljettajille tukisi heidän selviytymistään työssä ja yksityiselämässä onnettomuuden jälkeen”, sanoo Parkkari. 

Tutkimuksessa todettiinmyös, että liikenteen itse aiheutettujen onnettomuuksiin ehkäisyyn pätevät yleiset kaikkien itsemurhien ehkäisyssä tehokkaimmiksi todetut toimenpiteet kuten syrjäytymisen vähentäminen ja masennuksen ja päihdeongelmien tunnistaminen sekä niiden tehokas ja oikea-aikainen hoito.  

Tutkimuksen ”Tieliikenneitsemurhat raskaan liikenteen kuljettajien näkökulmasta” tekivät dosentti Igor Radun Helsingin yliopistosta, erikoistutkija Jenni Radun Turun ammattikorkeakoulusta, suunnittelija Jyrki Kaistinen Liikenneturvasta ja johtava asiantuntija Inkeri Parkkari Traficomista.